Julkaistu Kansan Uutisissa 6.3.2021

Taas mennään. Tällä kertaa mennään kolmen viikon sulkutilaan, jossa pitää välttää kontakteja ihmisten kanssa. Kukaan ei tätä ota vastaan riemusta kiljuen, mutta suurin osa meistä ymmärtää, että tautitilanteen vuoksi näin on toimittava. En tiedä ketään, joka ei haluaisi tämän jo loppuvan ja uuden normaalin alkavan. Huoli ihmisten terveydestä ja huoli meistä yhteiskuntana pitää minut visusti kotona.

Tämä aika altistaa meitä muullekin kun koronalle. Jo nyt on tehty selvityksiä, että sulkutilat lisäävät ihmisten ahdistusta, unettomuutta, vihaa, väsymystä, alakuloisuutta ja masennusta. Erityisen herkillä meidän on oltava lasten ja nuorten kohdalla ja pyrittävä mahdollistamaan heille mahdollisimman vakaata arkea. Puhumattakaan ikäihmisistä ja riskiryhmään kuuluvista, joiden vointi huolettaa.  Suurimmassa riskissä on sosiaali-ja terveydenhuollon ammattilaiset, jotka kansainvälisen sairaanhoitajaliiton mukaan ovat vaarassa joukkotraumatisoitumiselle.

Meidän on varauduttava pahimpaan myös tämän ajan tuomien sivuvaikutusten hoidossa. Tarvitaan ainakin kahta asiaa. Meidän on ryhdyttävä puhumaan tämän ajan mukanaan tuomista mielenterveyden ongelmista. Nyt jo viimeistään on ryhdyttävä tarjoamaan mielenterveyteen tukea erittäin matalalla kynnyksellä. Lisäksi kuntien ja sairaanhoitopiirien on aktiivisesti mainostettava tarjolla olevasta mielenterveyden tuesta.

Viikonloppuna näin sosiaalisesta mediasta miten tuttava oli saanut viimein yhteiskuntatieteiden kandi-työn palautettua. Hän kommentoi, ettei se ole mestariteos, mutta tehty. Ystävä esitteli sosiaalisessa mediassa toista koskaan tekemäänsä villapaitaa, mikä ei kuulemma ole ihan täydellinen. Kaikki mitä tässä poikkeusajassa aloittaa ja vie loppuun on mestariteoksia. Ei kuitenkaan tarvitse opetella neulomaan villapaitoja tai opetella uutta kieltä.

Tästä ajasta selviäminen on jo mestariteos. Ei tarvitse enempää.