Unkari ja Puola polkevat seksuaalivähemmistöjen oikeuksia

Julkaistu Kansan Uutisissa 17.5.2020

Koronavirus on vienyt koko Euroopan vakavaan kriisiin. Moni menettää paljon, mutta demokratiaa emme saa kadottaa. Unkarin parlamentti hyväksyi 30.3. lain, joka antaa pääministeri Viktor Orbánille lähes rajattoman vallan. Laki hyväksyttiin koronapandemiaan vedoten, mutta sillä on kauaskantoisia vaikutuksia.

Toisin kuin esimerkiksi Suomessa, Orbánin poikkeuksellisille valtaoikeuksille ei ole määrätty päättymispäivää. Orbán voi käytännössä hallita Unkaria oman mielensä mukaisesti niin pitkään kuin haluaa. Unkarin uhka ajautua diktatuuriin on todellinen.

Orbán ja hänen oikeistopopulistinen Fidesz-puolueensa ovat johtaneet Unkaria tällä erää kymmenen vuotta. Sinä aikana Orbán on keskittänyt valtaa askel askeleelta itselleen. Oikeuslaitoksia, mediaa ja tiede- ja kulttuuriyhteisöä on rajoitettu eri keinoin, jotta ne palvelisivat pääministeriä ja hänen lähipiiriään.

Myös Puolan tilanne on huolestuttava. Vuodesta 2015 maata hallinnut kansalliskonservatiivinen Laki ja oikeus -puolue toimii monissa asioissa kuten oikeistopopulistinen Fidesz Unkarissa.

Olemme nyt erityisen huolissamme vähemmistöjen asemasta Unkarissa ja Puolassa.

Jo valtaoikeuksiensa laajentamista seuraavana päivänä Orbán esitteli lakiehdotuksen, jossa transihmisiltä poistetaan mahdollisuus sukupuolen juridiseen korjaamiseen. Sukupuolen juridinen korjaaminen ja nimen muuttaminen ovat olleet Unkarissa aikaisemmin mahdollisia. Nyt Unkarissa sukupuolivähemmistöt on hiljennetty pelolla näkymättömiksi.

Puolan Laki ja oikeus -puolue on viime vuosina ottanut poliittisessa kampanjoinnissaan seksuaalivähemmistöt maalitauluksi. Tasa-arvoa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavia aktivisteja kohtaan on hyökätty, ja toimintaa pyritään tukahduttamaan monilla muillakin tavoin.

Viime vuonna kymmenet alueet Puolassa julistautuivat puolueen johdolla ”vapaaksi seksuaalivähemmistöjen ideologiasta”. Näillä alueilla seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavat järjestöt eivät esimerkiksi saa vierailla kouluissa puhumassa.

Murentaessaan oikeusvaltioperiaatetta Unkari ja Puola koettelevat EU:n keskeisimpiä arvoja: ihmisoikeuksia ja demokratiaa. EU on huomauttanut kumpaakin maata asiasta.

Pelkkä huomautus ei enää riitä. Viimeistään nyt on aika ottaa käyttöön mekanismi, jossa EU-rahoitus on sidottu oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen.

Poikkeusolot eivät anna oikeutta polkea ihmisoikeuksia. Oli kyse sitten perusoikeuksien rajoittamisesta tai vähemmistöjen oikeuksista, koronaviruskriisiä ei saa käyttää tekosyynä ihmisoikeusrikkomuksille eikä demokratian murentamiselle.

Silvia Modig
Europarlamentaarikko,
vasemmistoliitto

Minna Minkkinen
Pirkanmaan Setan pj.
vasemmistoliiton 2. varapj.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *