Valtuustoaloite liikuntatuntien yhdistämisestä

16.6.2014
VALTUUSTOALOITE TYTTÖJEN JA POIKIEN LIIKUNTATUNTIEN YHDISTÄMISESTÄ

Peruskoulussa tytöt ja pojat jaetaan liikuntatunneilla ryhmiin sukupuolen perusteella. Käytäntö on moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna poikkeuksellinen, missä tytöt ja pojat ovat yhdessä ryhmässä liikuntatunnilla.
Mikään fysiologinen seikka ei puolla erillisiä liikuntatunteja. Tytöt ja pojat pystyvät harrastamaan täysin samoja lajeja peruskoulussa. Koko, taso ja motivaatio erot eivät ole peruste sukupuolijaolle, sillä eroavaisuuksia on myös sukupuolen mukaan jaetuissa ryhmissä. Ei ole olemassa mitään tieteeseen pohjautuvaa syytä erotella tytöt ja pojat ei liikuntatunneille peruskoulussa. Jaottelu pohjautuu konservatiiviseen ajatteluun tyttöjen ja poikien erilaisuudesta liikkumisen suhteen.
Yhteiset liikuntatunnit tarjoavat saman opetusympäristön kun matematiikan tai kotitalouden tunneilla. Yhteiset liikuntatunnit on koettu toimiviksi niissä kouluissa joissa se on käytössä. Yhteiset liikuntatunnit myös helpottavat sukupuolivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten osallistumista liikuntatunneille kun tiukkaa jakoa tyttöihin ja poikiin ei ole olemassa.
Peruskoulun liikunnan tarkoituksena ei ole kasvattaa huippu-urheilijoita vaan opastaa liikunnalliseen elämäntapaan. Opetussuunnitelmassa on nimetty vain yksi pakollinen laji ja se on uinti. Muuten opetussuunnitelman tavoitteet ja päämäärät ovat yleisluontoisia. On pitkälti liikunnanopettajan käsissä millaiseksi koululiikunta muovautuu. Opetussuunnitelmassa korostetaan yhteisöllisyyttä ja tämä tavoite toteutuu hyvin sekaryhmissä.
Olemassa olevan tiedon pohjalta ja muuttuvan yhteiskunnan myötä on peruskoulun liikuntatuntien sukupuolijaottelu päätettävä ja siirryttävä nykyaikaisiin sekaryhmiin.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää että Tampereen peruskouluissa siirrytään asteittain sekaryhmiin liikuntatunneilla.
Minna Minkkinen ja vasemmistoliiton valtuustoryhmä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *