Puhe Metallityöväenliiton osasto 7 eläkeläisten pikkujouluissa 16.11.2013
Arvoisat kuulijat
Kiitos kutsusta ja erityiskiitos aiheesta joka on minulle tärkeä.
Mä olin aika nuori kun mä valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2003, vasta 19-vuotias. Mä menin mun ensimmäiseen hoitotyön työpaikkaan Hatanpään psykogeriatriseen sairaalaan keväällä 2004. Ensimmäisen työvuoron jälkeen muistan olleeni järkyttynyt ja pois tolaltani. Miten voi olla mahdollista, että Suomessa ihmisiä kohdellaan näin huonosti? Miten ihmiset, jotka ovat tämän kaiken meille rakentaneet ja maksaneet voidaan näin välinpitämättömästi ja kiireellä hoitaa? Muistan soittaneeni äidilleni, joka on myös hoitoalalla, että äitiii.. miten tää voi olla mahdollista, mitä mää voin tehdä. Muistan kuin eilisen päivän äitini sanat: ne on kuule poliittisia päätöksiä joilla päätetään resursseista ja siitä miten paljon aikaa on hoitajalla potilaalle.
Nämä sanat piirtyivät mieleeni. Nyt 10 vuotta myöhemmin olen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Tampereella, siinä kaupungissa missä Hatanpään sairaala on. Tampereen kaupungin päättäjänä minulla pitäisi nyt olla tuhannen taalan paikka vaikuttaa siihen mikä minut 10 vuotta sitten herätti tähän todellisuuteen.
Hyvät kuulijat
En vielä ole ehtinyt muuttamaan vanhuspalveluitamme paremmaksi, mutta tahtoa ja intohimoa siihen kyllä löytyy. Olen työskennellyt Hatanpään sairaalan jälkeen myös kotipalvelussa tässä kaupungissa ja siinä tapahtuneet muutokset saavat sappeni kiehumaan. Mulla on muutama ystävä joka työskentelee edelleen kotipalvelussa ja saan kuulla jatkuvasti miten huonossa jamassa palvelutaso on.
Silloin kun olin kotipalvelussa hoitajana, tykkäsin siitä koska työ oli palkitsevaa, kokonaisvaltaista ihmisen auttamista ja tuntemista sekä kiireetöntä. Teimme silloin kaikkea asiakkaan kotona, jaoimme lääkkeet, pesimme pyykit, siivosimme, teimme silakkapihvejä juuri niin kuin asiakas ne halusi, käytiin kaupassa ja apteekissa, ulkoilimme ja jopa pelattiin korttia.
Ei enää. Nyt hoitaja tulee asiakkaan luo, katsoo että hän ottaa lääkkeet ja huikkaa mennessä että ”nähdään iltapäivällä kun tulen lämmittämään ruuan”. Nyt ruoka tulee keskuskeittiöstä, kaikille samaa ruokaa. Ruoka tuoksuu vain mikron kautta. Ei ole enää läskisoosin käryä kotona. Hoitaja ei siivoa kuin kerran viikossa, jos asiakkaalle tulee siivouspalvelu. Siivouspalvelusta käy parin viikon välein 1-3 ihmistä ja vartissa siivoavat asiakkaan kodin.
Ruokatilaus tehdään keskusvarastosta, ei hoitaja hae enää lähikaupasta niitä asiakkaan lempilihapullia siitä palvelutiskistä. Keskusvarastossa ei ole palvelutiskiä, HK:n valmislihapullia kyllä saa tilattua.
Monelle toimijalle jaettu ”kotipalvelu” vie koko kotihoidon idean pois. Kotipalvelusta on tullut laitos kodin sisään. Kotona ei haise oma mäntysuopapesuliuossa jolla on tottunut siivoamaan vessan kerran päivässä. Kotona ei haise itsepaistetut lätyt, koska hoitaja ei saa enää tehdä kotitöitä. Ulkoilukin pitää ostaa erikseen, sitä ei nähdä kotipalveluna. Asiakas teljetään kotiinsa ulkoistettujen monituottajien kanssa.
Tää särkee mun sydäntä. Kun mietin niitä mun kotipalveluasiakkaita joiden kanssa kinasin siitä miten lihakastike tehdään tai onko tolu paras pesuaine vaatteille mietin miten paljosta he jäävät paitsi kun kaikkia hoidetaan samalla kaavalla. Kotihoitajilta on viety oikeus tehdä työtä kokonaisvaltaisesti ja ihmistä kunnioittaen. Kotiin kuuluu näkemyserot ja sanailut, sinne kuuluu silakkapihvien tuoksut ja lähikaupan lempituotteet.
Meillä on iso remontti edessä kotihoidossa. Etenkin kun koko ajan ollaan enemmän ja enemmän siirtämässä palveluita laitoksesta kotiin. On siksi järjetöntä, että kotipalvelu toimii näin huonosti Tampereella.
Hyvät kuulijat
Tampereella, kuten muuallakin suomessa, ollaan kilpaa purkamassa laitoshoitoa ja siirtymässä avopalveluihin eli toisin sanoen tehostettuun palveluasumiseen ja kotihoitoon. On päivänselvää, että vaikka rakenteita muutetaan ei avun tarvitsijat muutu siinä mukana. Edelleen heillä samoja tarpeita kuin aina ennenkin. Vuodepotilas ei käveleväksi muutu vaikka seinät ympärillä muuttuvat laitoshoidosta tehostetuksi palveluasumiseksi. Onneksi Tampereella ollaan kuitenkin rakentamassa kunnallista tehostettua palveluasumista, eikä enää olla vain yritysten ja yhteisöjen varassa. Omaa tuotantoa on helpompi valvoa ja säädellä.
Mä en ole suuri tehostetun palveluasumisen fani. Laitoshoidon sisällön siirtäminen avopalveluksi lisää byrokratiaa, kun asiakkaat maksavat jokaisen asian erikseen: vuokran, lääkkeet, ruuat, rasvat yms. Laitoshoidossa se maksetaan yhdellä laskulla. Hyväähän tässä on se, että jokainen avopalveluyksikkö tarvitsee sosionomin tekemään kelan ja sosiaalitoimiston papereita, koska tukimuodot avohoidossa lisääntyvät. Ongelmallista on, että laitoshoitoon on luotu henkilöstömitotukset, mutta avohoitoon ei. Lisäksi maksut vaihtelevat kunnittain suuresti. Monia asioita on siis ratkaistava.
Sisältö hoidossa ei muutu vaikka laitoshoidosta tulee palveluasumista. Hoidon sisältö lähtee hoitajista ja heille tarjotuista mahdollisuuksista. Avopalvelu rakenteena ei luo hyvää hoitoa. Itse näkisin, että ennemmin kun laitoshoitoa lähdetään massiivisesti purkamaan olisi syytä antaa tilaa hoitajien ammattitaidolle ja erilaisten vanhustyön malleille.
Meiltä puuttuu samanlainen asennoituminen kuin esim. Tanskassa tai Norjassa on suhteessa vanhustyöhön. Näin viikonloppuna Kööpenhaminan lentokentällä kun joukko vanhuksia lähti pyörätuoleilla hoitajien kanssa Kanarialle. Kateudella sitä sivusta katsoi. Voi kumpa meilläkin nähtäisiin vanhuus osana elämää, ei taakkana yhteiskunnalle. Ikäihmiset, seniorit ovat kuitenkin ne jotka tämän kaiken meille nuoremmille on rakentanut ja selkänahastaan tämän hyvinvointivaltion maksanut.
Vaikka kuvaankin synkkää maisemaa vanhuspalveluista on meillä kuitenkin kaikki avaimet käsissä muuttaa suuntaa. Pitää jaksaa puhua ja puhua siitä miksi vanhustyö on tärkeää, miksi kunnalliset palvelut luovat yhdenvertaisuutta ja turvaa.
Jaksaminen, periksiantamattomuus ja yhdenvertaisuuden korostaminen ovat avainsanoja vasemmistolaisessa politiikassa eilen, nyt ja huomenna.
Hyvää talvenodotusta.